torstai 29. heinäkuuta 2021

 

Hei SaiMelaiset !


Petri Sarvamaa kirjoittaa hyvin ja asiaa ! Metsäterveisin, Irma, pj, 040 555 4228

Kooste ”Metsäkeskustelu on kuin moderni sammon ryöstö”

(Petri Sarvamaa, MT 16.7.2021) 












*Suomi ilman metsäteollisuutta on kuin Sveitsi ilman juustoja ja Ruotsi ilman Volvoa. Metsäteollisuuden osuus viennistä on edelleen merkittävä, 20 %.

*Metsistä on tullut EU:n mittakaavassa osaratkaisu ilmastomuutokseen. Komissio on hiljalleen, ilmastosivuoven kautta alkanut laatia lainsäädäntöjä ja suunnitelmia Euroopan metsille, ja siten myös Suomelle.

*Kohtuuton taakka metsille tarkoittaisi, että vapaamatkustajien hiilentupruttelu voi jatkua muualla.

*Harva vastustaa metsien hiilensidontaa tai luonnon monimuotoisuutta. Päinvastoin ne ovat tavoiteltavia asioita. Keinot, joilla EU niihin kuitenkin pyrkii, ovat vääriä. Metsiä tulee aktiivisesti hoitaa ja hyödyntää. Pakkomuseointi ja sosialisointi eivät ole ratkaisuja.

*Suomen hallitus on ollut tilanteessa enemmän ajopuu kuin koskiveneen kippari. Tähän Suomella ei ole varaa.

*Biodiversiteettinäkökulmaa edistävät lukuisat jäsenmaat. Sen sijaan kukaan muu ei edistä näkemyksiä kestävästä metsänhoidosta, ellemme me itse.

*Kestävä metsänhoito luon paitsi työllisyyttä ja verotuloja maahan, se kasvattaa myös hiilinieluja. Parjattua selluakin käytetään jo välituotteena esimerkiksi tekstiiliteollisuuteen.

*Pahimmillaan metsien jämähdyttäminen hiilinielureservaateiksi on katastrofaalinen ratkaisu sekä ilmastolle, että taloudelle, sillä hoitamattomina ne ovat alttiimpina erilaisille vahingoille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti