maanantai 23. elokuuta 2021

 Hyvät SaiMelaiset !



1) Jäsenemme ja ystävämme Raija Tuuliainen Lemiltä kuoli torstaina 19.8.2021. Lähetämme hänen puolisolleen Pertti Kangaskolkalle osanottomme suruun: 

”Yli maiden ja metsien rakennamme luoksesi ajatusten sillan. Tunnethan lämmön, joka luoksesi saapuu lohduttamaan. ”

2) Entisen  lumilautailijan (3 x MM-kultaa+1x MM-hopeaa) ja nykyisen metsurin  Roope Tonterin edellinen työmaa on vielä kesken ja tutustuminen Luhtalammen kohteen nuoren metsän harvennukseen ja pienpuun keruuseen siirtyy seuraavaan viikkoon.

3) Kooste ”Ovatko ensiharvennusten ajourat jo liian leveitä?” (Sami Karppinen, Metsälehden tiedotusliite 2021)

*Ajourien leveyttä kasvattavat etenkin ajokoneissa käytettävät leveät telat, joilla haetaan parempaa kantavuutta. Uraleveydestä ei kannata tinkiä, sillä siitä voi aiheutua reunapuustoon korjuuvaurioita.

*Suomen metsäkeskuksen korjuujälkitarkastusten mukaan ajourien keskimääräinen leveys oli harvennushakkuilla viime vuonna 4,9 metriä.

*Osa ajoura-alueesta luuluu reunapuiden luonnolliseen kasvutilaan. Esimerkiksi ensiharvennuksissa käytännössä 2,5 metriä on pois puuston kasvualasta. Puuston kasvun kannalta olisikin hyödyllistä, jos uran reunapuusto jäisi tiheämmäksi kuin urien välissä oleva puusto.

*Ensiharvennuksessa yli puolet kuutiomäärästä kertyy ajourilta, sillä ne vievät jopa neljänneksen harvennettavan alueen pinta-alasta.

*Jos metsä on lähellä suositusten mukaista kokonaistiheyttä jo ajourien aukaisun jälkeen, ei urien välistä välttämättä voida poistaa riittävästi heikkolaatuisia puita. Jatkossa harvennuksen tuoma lisäkasvu ei siten kohdistu metsän laadukkaimpiin puihin. Ensiharvennuksilla leveät ajourat voivat osaltaan vaikuttaa siihen, että metsä harvennetaan suosituksia harvemmaksi tasaisen korjuujäljen saavuttamiseksi.


Hyvää elokuun loppua ja tapaamisiin Luhtalammen työmaalla,

Irma, pj
040 555 4228

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti