Hauskimmin/kauniimmin kirjoitetut kohdat:
*Pientilojen syntyminen saattaa johtaa siihenkin, että metsä, jota meidän mitä suurimmalla lämmöllä ja huolella pitäisi vaalia, tulee hoidetuksi entistä paremmin.
*Apuharvennukset ovat sellaisia kasvavan metsän hoitotoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on lyhentää puuyksilöiden välistä taistelua ja siten jouduttaa metsän kasvua.
*Missä "susipuu" tukehduttaa alleen ryhmän kaunisvartaloisia jäseniä, sieltä se joutaa pois ja missä kauniilla valtapuulla on jonkunlainen parantumaton vamma tahi tauti, siellä se kaadettakoon, vaikkapa se olisikin muodoltaan aivan nuhteeton.
*Siemenpuiden tulee olla hyötyisiä ja kauniskasvuisia.
*Jos mieli halkovajasta olla hyötyä, niin sen tulee olla niin harvaksi tehty, että tuulenhenki pääsee käymään sen läpi.
*Karja tuottaa suurta vahinkoa polkemalla ja puremalla ja siten pilaamalla kauniit, nousevat taimikot.
*Tässä kävisi liian pitkälliseksi selvittää, miten metsää keinollisesti kasvatetaan. (Tarkoittaa varmaan muokkaamalla ja kylvämällä tai istuttamalla.)
Metsän tunteminen
*Jonkinlaisen yleiskatsauksen saavuttamiseksi tulee maanviljelijän mieluimmin jakaa metsänsä pieniin osastoihin. Näiden rajoiksi hän valitsee metsässä tavattavia puroja, polkuja suo- ja korpijuonteita y.m. luonnollisia maanlaatueroavuuksia. Maanviljelijä koettaa kartalla alustavasti tuon osastojaoen suorittaa, menee sitten kartta kädessä metsään ja katselee siellä, tuleeko hänen suunnittelemansa osastojako selväksi vai onko se jossain määrin muutettava.
*Kun rajat ovat kartalle ja ainakin osaksi luontoon merkityt , niin voidaan aivan järjestelmällisesti ryhtyä metsän tilaa ja sen varoja tarkastelemaan. Kaikki esim. 18 jalan päässä maasta mitaten 6 tuumaa tai sitä suuremmat puut tarkalleen luetaan, erottamalla kuuset ja männyt erilleen sekä erottamalla myöskin eri tunnusluvut 6, 7, 8, 9 ja j.n.e. tuumaa täyttävät. Tällainen arvokkaampien puiden lukeminen ja muistiinpaneminen on kumminkin aina hyödyksi, vaikka puita ei olisikaan paljon, sillä puita lukiessaan oppii omistaja metsänsä tuntemaan ja kaikki kauniimmat sekä kehityskykyiset puut painuvat silloin luettaessa mieleen.
Metsän hoito
*Kaikessa metsänhoidossa tulee muistaa muutamia yleisiäpääohjeita. Tällaisia pääohjeita on se, että kaadetun metsän tilalle aina on hankittava uutta metsää ja että metsää kasvuaikana on hoidettava niin, että siitä saadaan mahdollisimman suuri ja taloudellisesti arvokas puumäärä.
*Kun maa on kasvuisaa, niin riittänee useimmissa maamme osissa, pohjoista lukuunottamatta, noin 50-80 vuotta 7 ja 8 tuumaisten rakennuspuiden kasvattamiseen. Tällaisella maalla saadaan 30-40 vuotisesta metsästäkin poltto- ja aidaspuita.
*Sellaista hakkuuta, jossa metsän uudistaminen, nuorentaminen, tulee kysymykseen, sanotaan päähakkaukseksi. Kaikkialla, missä vanhemmassa metsässä on aukkoja, jotka ovat ottaneet taimia, on toimitettu päähakkauksia.
*Tällaisia hakkauksia, jotka ovat verrattavissa puutarhassa tahi juurikasvimaalla toimitettaviin kitkemisiin, sanotaan etuhakkaukseksi. Siellä, missä metsää kyllä on hakattu, mutta missä taimistoa ei ole noussut hakattujen puiden tilalle, vaan metsä yhä edelleen on pysynyt siinä määrin sulkeutuneena, että uusien puuyksilöjen syntyminen ei ole käynyt päinsä, siellä on toimitettu etuhakkauksia.
*Jokaisella hakkauksella tulee olla joku määrätty metsänhoidollinen tarkoitus. Metsää todellisuudessa hoidetaankin hakkauksien avulla. Metsänomistaja voi aina, olipa kysymyksessä minkälaisten puiden ostaminen tahansa, toimittaa sellaista hakkausta, joka on metsänhoidon vaatimusten mukainen.
Etuhakkaukset
*Taimiston perkaus käy välttämättömäksi aina kun hakkuualalle on noussut liian tiheä taimisto.
*Usein näkee metsissämme, miten hakkuualalle tai paloalalle nousee niin tiheä kuusen- tahi männyntaimisto, että puuyksilöt ovat siinä samanlaisessa ahdingossa kuin kasvit pellavapellossa. Kun talossa tarvitaan aidanvitsoja, niin sopii erittäin hyvin käydä tällaista tiheätä kuusentaimistoa harventamassa. Kuusi kykenee elämään kituvaa elämää vuosikymmeniäkin koivun alla ja saattaa myöhemmälläkin ijällä, kun koivut kaadetaan , toipua ja virkistyä kauniiksi kuusikoksi. Männyntaimet jäävät auttamattomasti alakynteen koivujen alla ja kuolevat ennen pitkään sekä valon puutteeseen että niiden ulkonaisten vahinkojen johdosta, joita koivut niitä notkeilla varvuillaan pieksäessään ovat aikaansaaneet. Kuinka suuri osa koivuista on poistettava, on kussakin eri tapauksessa arvosteltava, mutta toisinaan täytyy ottaa jo ensi kerralla puolet tahi kolme neljättä osaa pois.
*Apuharvennukset ovat sellaisia kasvavan metsän hoitotoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on lyhentää puuyksilöiden välistä taistelua ja siten jouduttaa metsän kasvua.
*Missä metsän muodostaa yksi ainoa puulaji, sitä sanotaan puhtaaksi. Muutamat puut ovat toisia paljon voimakkaammat, kohottavat latvansa kauas toisten yläpuolelle ja nauttivat verrattain kehittyneellä oksistollaan täysin määrin valoa. Nämä metsikön valtapuut ovat useimmiten myöskin sen kauniimmat ja arvokkaimmat puut, mutta niin ei kuitenkaan aina ole. Kun muutamat taimet jo alkuiältään ovat päässeet niin edulliseen asemaan, että ne ovat voineet levittää oksiaan enemmän kuin muut, niin ne käyttävät tätä valta-asemaansa myöhemmälläkin iällä edukseen laajentamalla oksiaan yhä suuremmaksi ja saattavat näin ollen muodostua sangen suuriksi ja oksikkaiksi . Tällaisia puita sanotaan susiksi. Valtapuiden rinnalla on sitten metsikön puuyksilöjen enemmistö varjoon jätettynä, sivuutettuna. Kaikki tähän ryhmään kuuluvat puut kantavat syrjäytettyjen nimeä.
*Yleensä apuharvennus on parempi tehdä lievemmäksi kuin liian voimakkaaksi, vaikkakin voimakas apuharvennus varsinkin lihavalla maalla useimmiten on edullisin. Syrjäytettyjen puiden ryhmästä jätetään yleensä ainoastaan ne, jotka vielä saattavat kehittyä suuriksi puiksi, jotka siis muodoltaan ovat säännöllisiä ja joilla on kunnollinen latvus, sekä ne, jotka saattavat maan suojaksi tahi jonkun aukon täyttämiseksi olla tarpeelliset.Jos kuuset ovat olleet kauan varjostuksessa, niin ne ovat siitä tietysti kärsineet. Ne ovat ulkomuodoltaan surkastuneita ja neulasten väri on kellastunut. Tämän ohella ne ovat kärsineet siitä, että koivut ovat niitä oksillaan pieksäneet ja talvella syytäneet lunta niiden niskaan, täten taivuttaen niiden latvakasvaimia ja katkaisten niitä. Apuharvennukset toimitetaan säännöllisissä oloissa jo 20-30 vuoden ikäisessä metsässä ensimmäinen kerta. Jos apuharvennus sitävastoin on lykkääntynyt kauemmaksi ja kuuset ovat olleet 40-50 vuotta varjostuksessa, niin ne jo ovat käyneet paljon heikommiksi. Kaikkia koivuja ei saa kaataa samalla kertaa, sillä jos kuuset äkillisesti vapautetaan varjostuksesta, niin ne saattavat siitä kuivaa. Niiden neulaset eivät nimittäin ole tottuneet nauttimaan valoa mielin määrin, vaan ovat saaneet ottaa sitä vain varkain, toisten puiden lehtien lomasta. Niitä tulee siitä syystä vähitellen totuttaa uuteen asemaansa ja ensimmäisellä kerralla ottaa vain osa koivuista pois. Kun tätä tehdään, niin tulee tarkastaa, mitkä koivut suurimmassa määrin ahdistavat alla olevien kuusien latvoja ja ottaa ne ensi sijassa pois.
Sangen vaikeata on määritellä, millainen se varjostuksessa ollut kuusi on, joka vapautettuna toipuu kasvamaan kauniiksi puuksi, mutta yleensä voidaan sanoa, että kuusen toipumiskyky on ihmeteltävän suuri sekä sangen rumakin ja vaivainen ppuu ottaa virotakseen. Apuharvennus aiheuttaa metsässä täydellisen mullistuksen, se muuttaa metsän lehtimetsästä havumetsäksi ja näin saadaan siis samasta metsästä kaksi satoa, apuharvennuksella koivua, joka kelpaa ainakin halkotavaraksi, ja myöhemmällä päähakkauksella kuusta, josta voidaan saada tukkiakin. Olemme huomauttaneet, että apuharvennus on toimitettava varovasti, ainakin ensi kerralla, ja että sitä käy uusiminen ajoittaisin. Kuinka usein tämä uusiminen tulee tarpeelliseksi on vaikeata ennakolta päättää, mutta noin 15-20 vuoden väliajoilla, toisinaan aikaisemminkin se voidaan toimittaa. Apuharvennuksilla on erittäin suuri merkitys metsänhoidossa. Ne vaikuttavat kuin virkistävä sade toukopellolla, ne auttavat metsää sen pyrinnössä eteenpäin vapauttamalla muut tukahduttavasta ahdingosta.
Päähakkaukset
*Päähakkaukset eli uudistushakkaukset eroavat etuhakkauksista siinä, että niissä aina pidetään huolta uuden metsän kasvattamisesta, toisin sanoin, siitä, että metsä uudistuu, jota vastoin jälkimmäisissä ainoastaan huolehditaan metsän kasvun edistämisestä.
*Aina, missä se vain suinkin käy päinsä, koetetaan järjestää uudistushakkaukset niin, että siemennys saadaan tapahtumaan luontaista tietä. Meidän maassamme on metsämaa yleensä sangen taipuisaa ottamaan uutta kasvua ja vaikkapa metsää hakattaisiinkin väärin, niin luonto useimmiten sirrenkin pitää huolen siitä, että uusi metsä pääsee nousemaan. Jos maa on erityisen viljavaa ja sitä laajemmilla aloilla paljastetaan, niin se saattaa ruohottua ja seurauksena siitä on, että taimet, jos niitä ollenkaan kerkiää nousta, tukahtuvat. Jos maa taas on erityisen karua, esim. laihaa vierinkivikangasta, ja tämä maa useampia kertoja paljastetaan sekä palaa, niin saattaa siinäkin luonnollinen uudistaminen käydä vaikeaksi.
*Luontainen uudistus edellyttää selvästikin, että alalle, johon uutta metsää halutaan, pääsee puiden siemeniä. Kaikissa uudistushakkauksissa pidetäänkin ensimmäisenä sääntönä sitä, että hakkausalalle annetaan sellainen muoto, että laidalla seisovat puut, reunametsä, voivat siementää koko alan, tahi että hakkausalalle jätetään tarpeellinen määrä siemenpuita, jotka alan siementämisestä pitävät huolen. Edellisessä tapauksessa syntyy paljaaksi hakkaus, jälkimmäisessä siemenpuuasentohakkaus. Paljaaksihakkuuta on myöskin kaskeaminen, kun kaskialalle ei jätetä mitään puita.
*Se muoto, jossa uudistushakkaukset pienviljelijän metsässä useimmiten voivat tapahtua, on n.s. ryhmä- l. aukkohakkaus. Aukkohakkauksessa ei hakkausalan suuruus ole laajempi kuin muutamia aareja. Siinä edellytetään aina siemennystä laitametsästä, mutta voidaan sellaisiakin aukkoja tehdä, joihin jätetään siemenpuita pystyyn. Yleensä voitanee sanoa, että sellainen hakkaus, jossa muu metsä kaadetaan ja ainoastaan siemenpuut jätetään pystyyn, sopii männylle parhaiten. Siemenpuiksi valitaan tietysti metsän hyötykasvuisimmat puut ja tällaisia puita jätetään noin 20-60 kpl. hehtaarin alalle. Ei ole sanottu , että puilla on siemenvuosi juuri hakkuuvuonna tai että siemenet pääsevät leviämään hankea pitkin. Tämän takia tulee siemennys paljon varmemmaksi , jos hakkuualalle jätetään siemenpuita. Kuusimetsässä ei sitävastoin yleensä voida jättää siemenpuita siitä syystä, että ne pian kaatuisivat. Jos kuusimetsässä jostain syystä käy välttämättömäksi jättää siemenpuita, niin on parasta jättää niitä ryhmittäin, jolloin ne toisiaan tukien paremmin pysyvät pystyssä.
*Olipa kyseessä minkälainen hakkuu tahansa, niin jää metsään luonnollisesti aina risukkoja ja muita hakkauksen tähteitä. Pienemmät oksat jätetään hakkuualalle mätänemään. Ne lannoittavat maata ja estävät ruohon kasvua. Samalla ne myöskin suojaavat nousseita taimia laitumella käyviltä elukoilta.
*Kuinka paljon puuta voi metsänomistaja samalla kertaa metsästään ottaa saamatta sen tilaa heikommaksi. Jonkunlaisena osotuksena siitä, mitä tarpeeksi tiheä metsä tuottaa vuodessa hehtaarin alalla, mainittakoon, että noin 20 ha:n suuruinen metsämaa, joka kasvaa säännöllistä, keskimäärin 40 vuotiasta metsää, voi vuodessa tuottaa noin 10 syltä halkoja ja noin kymmenkunta kappaletta tavallisia 6"-8" rakennuspuita.
Mettäterkuin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti