Hei SaiMelaiset!
Viimekertaisissa viesteissä kerrottiin Trico-hirvikarkotteen hinnoista ja tilausvaihtoehdoista. On myös ehdotettu yhteistilausta SaiMen kautta. Sekin onnistuisi, jos joku tarjoutuisi toimimaan välivarastona lähetykselle. SaiMe voisi hoitaa tilauksen ja laskutuksen.
Tässä vielä kuvakertomus omista kokemuksistani hirvituhojen torjumiseksi.
Mettäterveisin,
Irma, pj
040 555 4228
Tällaisia keinoja käytössä hirvivahinkojen torjumiseksi koivutaimikosssa
Vuonna 2020 istutin koivun taimia juurikäävän ja kirjanpainajan vaivaamalle 2,3 hehtaarin alueelle. Taimet ovat nyt 2-4 metrisiä.
Hirviaidan viritin alueen ympärille heti istutusvuonna 2020. Sitä on saanut ahkerasti käydä korjaamassa. Lemiläisen Kujansuun tilan lampaan jämävilloja olen levittänyt alueen rajalle vuosina 2022 ja 2023.
Trico-hirvikarkotetta olen ruiskuttanut vuosina 2022 ja 2023. Tricon levitykseen käytin akkukäyttöistä paineruiskua (Geko, jossa paineen säätö, hintaluokka n 100 €), jolla sain levitettyä lampaanrasvasekoitusta myös taimien latvoihin. Lampaanrasavalmiste on sen verran jymäkkää, että ruiskuun kannattaa laittaa pohjalle vettä ennen valmisteen lisäämistä, etteivät suodattimet tukkeennu.
Kaikesta huolimatta alueelta löytyy hirvituhoja, mutta ei dramaattisessa määrin. Kaiken kaikkiaan työlästä hankalassa maastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti